Oletko aloittamassa kuntosaliharrastusta tai kaipaatko kenties apua ja systemaattisuutta harjoitteluusi? Tuntuuko, että kehityksesi on pysähtynyt ja tarvitset uutta treenimotivaatiota?
Henkilökohtainen harjoitusohjelma räätälöidään AINA yksilöllisesti asiakkaan tavoitteiden ja toiveiden mukaisesti, joten minkäänlaisia rajoitteita tai raameja ohjelmalle ei ole asetettu. Harjoitusohjelma voidaan suunnitella niin kuntosalille, kotiin, luontoon tai vaikka työpaikalla toteutettavaksi ja se voi sisältää harjoitteita aina lihaskuntoliikkeistä kiipeilyyn.
Tavoitteenani on suunnitella ja toteuttaa asiakkailleni mahdollisimman henkilökohtaisia ja laadukkaita harjoitusohjelmia, joilla saadut tulokset ovat pysyviä ja kokonaisvaltaisia.
Henkilökohtainen harjoitussuunnitelma laaditaan yhdessä asiakkaan kanssa hänen tavoitteensa ja lähtökohtansa huomioiden. Harjoitussuunnitelma on kokonaisvaltainen suunnitelma, jossa käydään läpi mitä, miksi ja miten harjoittelua toteutetaan, jotta asiakkaan on helpompi lähteä harjoittelemaan itsenäisesti. Saat mukaasi tavoitteitasi vastaavat harjoitusohjelmat kuntosalille, kotiin tai vaikka työpaikalle sekä halutessasi myös esimerkiksi aerobisen harjoitusohjelman tukemaan tavoitettasi juosta maratoni ensi kesänä. Harjoitusohjelma ei siis ole ainoastaan 3-jakoinen kuntosaliohjelma, vaan paljon muuta.
Henkilökohtainen harjoitusohjelma voi sisältää esimerkiksi seuraavanlaisia elementtejä:
Tavoitteiden määrittäminen yhdessä asiakkaan kanssa
Henkilökohtaiset harjoitusohjelmat kuntosalille, kotiin tai vaikka ulos
Valmentajan tuki
Harjoitusohjelman edistymisen seuranta
Ohjelman päivittäminen uuteen
Jatkosuunnitelma harjoittelulle